Haastattelu

Posted on

Tänään oli haastattelu ja automaattisesti minua jännitti.

Työpaikka oli aikalailla lähellä, mutta lähdettyäni tapaamisen aikaan niin laitoin navigaattorin päälle. Navigaattorin sanoman mukaan ollessa ”Olette saapuneet kohteeseen” alkoi silmätni ihmetellä. Paikka näytti kerrostaloa ja toisella puolella oli asuin alue. Jätin auton siihen tien varteen, kun siihen muutkin olivat jättäneet. Shokkona etsittiin paikka ja se olikin hieman nurkan takaa piillossa. Kuitenkin ajoissa paikalla ja siistinä tavattiin pomo.

Hän esitteli paikkan minulle. Se oli ihana pieni keittiö. Tarha tila ja paikka missä vanhemmatkin ihmiset käyvät. Pian oli haastattelun aika. Omasta mielestäni se meni aika hyvin. Enemmän olisi saanut olla katse kontaktia ja päästää jännityksestä eroon. Pienesti oli hermona mitä minä päästelin suustani. Muuten omasta mielestäni olin muuten rento, kun vastaminen meni luontevasti. Oli pari kinkkiä kysymystä. Mistä haastattelijat osaavat kysyä vaikeita kysymyksiä, että aivot jymähtää? Ajatus siinä kohtaan jymähti alkoi todella hitaasti hyrrätä eteen päin.

Haastattelu kesti noin tunnin ja siinä aikaa työnantaja otti isompaan pomoon yhteyttä selvittääkseen palkan. Palkka olisi vähän päälle tonnin. Onhan se parempi mitä minä nyt saan. Työkkäriin on vaikeeta saada yhteyttä ja varsinkin kenet tapasin heinäkuun alussa.

Paikka olisi todella ihana ja toivon, että kaikki käy parhaan päin.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 + 1 =